Sijainti: Pääsivu Sanasto LukiMat sanasto

LukiMat sanasto

Sanasto koostuu LukiMat sivustoilla teksteissä esiintyvistä vieraammista käsitteistä ja niiden määritelmistä. Sanastosta löytyvä käsite näkyy teksteissä korostettuna. Viemällä hiiren korostetun käsitteen päälle, saat käsitteen määritelmän näkyviin. Sanastoa voi käyttää myös tekemällä sanahakuja (koko sana tai sanan osa) tai aakkosittain valitsemalla kaikki tietyllä kirjaimella alkavat käsitteet. Myös Ä-kirjaimella voi hakea sanastosta.

 Hydrokefalia
Hydrokefalia tarkoittaa aivojen nestekierron häiriötä. Pienetkin häiriöt aivo-selkäydinnesteen tuotannossa, virtauksessa tai imeytymisessä haittaavat kiertoa, ja nestettä alkaa kertyä aivokammioihin, jolloin paine aivokammioissa nousee ja kammiot laajenevat ja aiheuttavat kallonsisäisen paineen kohoamisen. Hydrokefalian aiheuttamat oireet ja haitat vaihtelevat aivojen tilan ja perussairauden mukaan hyvin yksilöllisesti. (Verneri-tietopankki, Kehitysvammaliitto.)
 Karkeamotoriikka
Karkeamotoriikalla tarkoitetaan suurten lihasryhmien hallintaa ja liikkumiseen tarvittavien lihastoimintojen koordinaatiota. Karkeamotorisia taitoja ovat esimerkiksi kävely ja polkupyörällä ajo.
 Kielellinen muisti
Kielellinen muisti viittaa tehtäviin ja asioihin, joissa tallennetaan, säilytetään ja palautetaan mieleen kielellisiin kokemuksiin liittyviä asioita esimerkiksi nimikkeitä, sanoja, lauseita, kertomuksia. Muistamistaito on yksi ihmisen jokapäiväisen elämän taito ja sillä on erityinen merkitys uusien asioiden oppimisessa.
 Kirjain-äännevastaavuus
Suomen kielessä yhtä äännettä vastaa yksi kirjain ja päinvastoin. Esimerkiksi kirjainta 'E' vastaava äänne on /e/ ja äännettä /m/ vastaa kirjain 'M'. Kaikilla kirjaimilla ei ole vastaavaa äännettä (c,q,x,z,å). Suomen kielen kirjoittamistavan säännöllisyydestä johtuen kirjain-äännevastaavuuteen on hyvin vähän poikkeuksia esimerkkinä kuitenkin äng-äänne, joka kirjoitetaan äänneyhdistelmä nk/ng ('kenkä', 'kengän'). Toisissa kielissä, kuten englannin kielessä, kirjain-äännevastaavuus ei ole yhtä yksiselitteinen.
 Kirjaintuntemus
Kirjaintuntemusta voidaan arvioida testaamalla, miten paljon lapsi tuntee kirjaimia. Esimerkiksi lapselle näytetään kirjaimia ja kysytään niiden nimiä.
 Kirjoitetun kielen tuntemus
Kirjoitettu kieli muodostuu merkkijärjestelmästä, jolla muunnetaan puhuttu kieli kirjoitettuun muotoon. Kielen kirjoittaminen perustuu sopimuksiin. Suomen kielessä on esimerkiksi sovittu, että kirjoitusta luetaan vasemmalta oikealle ja että kirjain 'M' kirjoitetaan aina jokseenkin saman näköisenä. Kirjoitetun kielen tuntemus kehittyy lapsen kirjoitettusta kielesta saamien kokemusten avulla.
 Kromosomi
Kromosomi on solun osa, joka sisältää ihmisen perintötekijät, eli geenit. Tavallisessa solussa kromosomeja on 46 kappaletta. Kutakin kromosomia on kaksi kappaletta, eli kromosomeja on 23 paria. Toinen vastinkromosomeista on aina peritty äidiltä ja toinen isältä. Ihmisellä kromosomit 1–22 ovat autosomeja, eli nillä ei ole vaikutusta sukupuolen määräytymiseen. Sukupuolen määräävät X- ja Y-sukupuolikromosomit. Naisen sukupuolikromosomipari on XX ja miehen XY.
 Laskemiskyvyn häiriö
WHO:n ICD-10 tautiluokituksessa oleva kehityksellinen häiriö. Koodi tautiluokituksessa F81.2.
Erillinen laskutaidon heikkous, joka ei selity pelkästään yleisestä älyllisestä kehitysvammaisuudesta tai puutteellisesta kouluopetuksesta. Häiriö koskee enemmänkin peruslaskutaitoja, kuten yhteen- ja vähennys- sekä kerto- ja jakolaskutaitoa, ei algebraan, trigonometriaan, geometriaan ja laskentaan
liittyviä käsitteellisempiä matemaattisia taitoja.
 Lukemisen erityisvaikeus
ks. lukivaikeus
 Lukemisvalmiudet
Lukemisen taitojen kannalta olennaisia varhaisia (ennen kouluikää ilmeneviä) taitoja kutsutaan lukemisvalmiuksiksi.
Ne ovat erilaisia kehityksen ja kokemuksen myötä karttuvia kielellisiä taitoja, jotka tukevat myöhempää lukutaidon oppimista.
 Lukiopetus
Lukemisen ja kirjoittamisen erityisopetusta joko pienessä ryhmässä, yksilöopetuksena tai luokanopettajan ja erityisopettajan samanaikaisopetuksena.
 Lukivaikeus
Selkeästi havaittava lukemisen ja/tai kirjoittamisen vaikeus, joka ei johdu oppimismahdollisuuksien puutteista tai yleisistä kehityksellisistä pulmista.
 Mora
Tavun ensimmäisestä vokaalifoneemista koostuva ydin ja sitä seuraavat samaan tavuun kuuluvat foneemit muodostavat kukin yhden moran. Morakäsitteestä voit lukea lisää kirjasta Fonologiatesti - Lasten äänteellisen kehityksen arviointimenetelmä (Kunnari, Savinainen-Makkonen & Saaristo-Helin, 2012).
 Morfologia
Morfologialla tarkoitetaan muoto-oppia. Se tutkii morfeemeja eli kielen pienimpiä merkitysyksiköitä. Morfologia voidaan jakaa taivutus- ja sananmuodostusoppiin. Suomen kielen morfologiassa on keskeistä sanojen taivuttaminen ja taivutuksiin liittyvät äännevaihtelut.
 Myelomeningosele
Selkäydinkohju eli meningomyelosele (MMC) johtuu hermostoputken sulkeutumishäiriöstä, joka aiheuttaa selkäytimen, siitä lähtevien hermojuurien sekä selkäydinkalvojen pullistumisen ulos nikaman puutoskohdalta. Selkäytimen ja hermojuurien vaurio voi aiheuttaa eriasteista liikuntavammaa, virtsan- ja ulosteen pidättämiskyvyn heikkoutta sekä tuntohäiriön.
 Nimeämissujuvuus
Nimeämissujuvuudella tarkoitetaan tässä kykyä tarkasti ja nopeasti nimetä (eli palauttaa mieleen) erilaisia kielellisiä nimikkeitä kuten esineiden nimiä, värejä, kirjaimia tai numeroita. Nimeämissujuvuuden on todettu olevan yhteydessä lukemisen sujuvuuteen.
Ks. Nimeämisvaikeus, Nopean nimeämisen vaikeus
 Nimeämisvaikeus
Nimeämisvaikeudella tarkoitetaan erityistä vaikeutta palauttaa mieleen kielellisiä nimikkeitä, esimerkiksi esineiden tai värien nimiä. Kyseessä ei kuitenkaan ole sanavaraston ongelma. Nimeämisvaikeudessa ongelmia voi olla nimeämisen tarkkuudessa, nopeudessa tai molemmissa.
Ks. Nimeämissujuvuus, Nopean nimeämisen vaikeus
 Nopean nimeämisen vaikeus
voi tulla esille, kun nimetään nopeasti ja tarkasti tuttujen esineiden kuvia, värejä, kirjaimia tai numeroita. Nopeaa nimeämistä arvioidaan yleensä nopean sarjallisen nimeämisen testillä, jossa mitataan toistuvien ärsykkeiden nimeämiseen kulunutta kokonaisaikaa ja virheellisyyttä. Ks. Nimeämissujuvuus, Nimeämisvaikeus
 Okkipitaali
Takaraivoon liittyvä. Okkipitaalilohko eli takaraivolohko on yksi isojen aivojen neljästä lohkosta.
 Opetussuunnitelma
Opetussuunnitelma on kunnassa tai koulussa laadittu suunnitelma siitä, mitä ja miten koulussa opetetaan. Siinä kerrotaan myös, miten opetusta ja oppilasta arvioidaan. Opetussuunnitelma ohjaa ja kehittää koulun käytännön opetustoimintaa ja se on opettajia velvoittava. Vanhemmat voivat osallistua koulun opetussuunnitelman kehittämistyöhön. (Koulukielen sanasto, 2007)
 Oppilashuolto
Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoon sisältyvät opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, joita ovat kouluterveydenhuolto sekä kasvatuksen tukeminen. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville ja sitä toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Oppilashuoltotyötä voidaan koordinoida ja kehittää oppilashuoltotyöryhmässä. (Koulukielen sanasto, 2007)
 Oppimissuunnitelma
Oppimissuunnitelma on suunnitelma oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin etenemisestä ja siinä tarvittavista opetusjärjestelyistä sekä oppilaan tarvitsemasta tuesta. Se on hyväksyttyyn opetussuunnitelmaan perustuva pedagoginen asiakirja. Sitä voidaan käyttää osana yleistä tukea ja sitä tulee käyttää tehostetun tuen aikana. Oppilaalle annettava tehostettu tuki kirjataan oppilaalle laadittavaan oppimissuunnitelmaan yhteistyössä huoltajan ja lapsen kanssa. Tehostetun tuen oppimissuunnitelma perustuu pedagogisessa arviossa tuotettuun tietoon. Oppimissuunnitelma sisältää tietoja muun muassa: lapsen oppimisvalmiuksista ja erityistarpeista, oppimisen tavoitteista, erityisistä painoalueista (oppiaineessa), pedagogisista ratkaisuista ja edistymisen seurannasta ja arvioinnista.
 Oppimisvalmiudet
Oppimiseen liittyviä tekijöitä, jotka mahdollistavat oppimisen esimerkiksi fyysinen ja psyykkinen terveys ja tiedonkäsittelyyn liittyvät taidot.
 Parietaali
Päälakeen liittyvä. Parietaalilohko eli päälaenlohko on yksi isojen aivojen neljästä lohkosta.
 Pedagoginen arvio
Ennen tehostetun tuen saamista tulee tehdä pedagoginen arvio lapsen oppimisen tilanteesta. Tehostetun tuen aloittaminen perustuu pedagogiseen arvioon, jonka laativat kirjallisena lapsen opettaja tai opettajat. Pedagogisessa arvioissa kuvataan lapsen kasvu ja oppimisen tilanne kokonaisuutena, lapsen saama yleinen tuki ja arvio sen vaikutuksista, lapsen oppimisvalmiudet sekä erityistarpeet ja arvio siitä, millaisilla tukijärjestelyillä lapsen oppimista tulisi tukea. Tehostetun tuen aloittaminen, järjestäminen ja tarvittaessa lapsen siirtyminen takaisin yleisen tuen piiriin käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisessa oppilashuoltotyössä.
 Pedagoginen selvitys
Ennen mahdollista erityisen tuen päätöstä, tulee tehdä pedagoginen selvitys lapsen oppimisen tilanteesta. Pedagogista selvitystä laadittaessa voidaan hyödyntää jo aiemmin tehtyä pedagogista arviointia sekä oppimissuunnitelmaa. Pedagoginen selvitys on dokumentti, joka koostuu aiemman toiminnan selvityksestä sekä sen pohjalta tehtävästä arviosta. Ensinnäkin lapsen opettajat laativat selvityksen oppimisen etenemisestä. Toiseksi moniammatillinen oppilashuoltotyö (esim. oppilashuoltoryhmä) kuvaa lapsen saaman tehostetun tuen toteutusta ja lapsen kehitystä tuen aikana, samoin kuin lapsen kokonaistilannetta yleisemmin. Näiden pohjalta opetuksen järjestäjä tekee arvion erityisen tuen tarpeesta.
 Sensomotorinen
Sekä aistitoimintoja että liiketoimintoja koskevaa. Aistihavainnon laukaisemaa liiketoimintaa koskeva (esim. reaktio näköarsykkeeseen).
 Spatiaalinen
Tilan, tilasuhteiden havaitsemiseen liittyvä, avaruudellinen.
 Subitisaatio
Subitisaatiolla tarkoiteaan lukumäärän (1-4) tarkkaa ja nopeaa hahmottamista ilman laskemista.
 Syntaksi
Syntaksilla tarkoitetaan lauseoppia. Syntaksissa kuvataan lauserakenteita ja siihen liittyviä sääntöjä. Syntaksi käsittelee lauseiden rakenneosien suhteita ja tehtäviä.
sivun alkuun