Osaamisen arviointi
Perustietoa siitä, miten lapsen osaamisen arviointiprosessi etenee.
- Oppimisen vaikeuksien ensihavainto
- Tarkempi osaamisen arviointi
- Jatkotutkimukset tarpeen mukaan
- Yhteistyö on tärkeää
Oppimisen vaikeuksien ensihavainto
Matematiikan oppimisvaikeuksien arviointi alkaa yleensä siitä, että kotona, päiväkodissa tai koulussa herää huoli lapsen osaamisesta ja oppimisen edistymisestä. Kotona, päiväkodissa ja koulussa tehtyjen havaintojen lisäksi matematiikan vaikeuksien tunnistamisessa on mahdollista käyttää tukena arviointimenetelmiä, jotka on suunniteltu apuvälineiksi tunnistamaan ne lapset, joiden oppiminen matematiikassa ei ole edennyt ikätovereihin nähden odotetulla tavalla. Arviointivälineen käyttäminen vaikeuksien tunnistamisen tukena on suositeltavaa erityisesti silloin, kun opettaja aloittaa uuden lapsiryhmän kanssa ja/tai on epävarma sen suhteen keiden lasten matematiikan taitojen kehitystä olisi hyvä seurata tarkemmin.
Tarkempi osaamisen arviointi
Tunnistamisvaiheen jälkeen yleensä erityisopettaja tekee yhteistyössä luokanopettajan kanssa matematiikan taitojen tarkemman arvioinnin, jonka tavoitteena on selvittää mahdollisimman tarkasti lapsen vahvuudet ja heikkoudet matematiikan eri osataidoissa. Päiväkodissa arvioinnissa työparina toimivat usein lastentarhanopettaja ja erityislastentarhanopettaja. Taitojen arvioinnin lisäksi tehdään tukitoimien kartoitus eli selvitetään, mitkä tukemisen muodot ovat mahdollisia ja missä määrin.
Jatkotutkimukset tarpeen mukaan
Toisinaan voi matematiikan vaikeuksien laajuuteen tai vaikeuksien taustalla mahdollisesti oleviin muihin tekijöihin liittyen nousta kysymyksiä, joiden takia on hyvä kuulla psykologin arvio osaamisesta. Jatkotutkimukset edellyttävät aina vanhempien lupaa.
Yhteistyö on tärkeää
Kokonaisuudessaan matematiikan taitojen arviointi voidaan nähdä prosessina, jossa kootaan useasta eri tietolähteestä tulevia havaintoja. Tässä prosessissa yhteistyö kodin, koulun, päiväkodin ja arviointiin osallistuvien muiden tahojen välillä on ensiarvoisen tärkeää.



