Sijainti: Pääsivu Sponsorit

Tule LukiMat-palvelun tukijaksi

Valokuva Tyttö ja tietokoneLukiMat-palvelua on kehitetty opetus- ja kulttuuriministeriön tuella vuodesta 2007 ja se on 8 vuoden aikana noussut merkittäväksi välineeksi lukemisen ja matematiikan perustaitojen tukemisessa esi- ja alkuopetuksessa. Maksuttomana palveluna LukiMat on edistänyt koulutuksellista tasa-arvoisuutta.

LukiMat palvelun tulevaisuus on tällä hetkellä uhattuna. Palvelun virallinen rahoitus on päättynyt vuoden 2015 lopussa ja tuleville vuosilletarvitaan uutta rahoitusta palvelun ylläpitoon ja kehittämiseen.

Etsimme  yrityksiä, jotka olisivat kiinnostuneita suomalaisen koulutuksen ja oppimisen tukemisesta.

Haluamme varmistaa, että ne lapset, jotka tarvitsevat eniten tukea perustaitojen oppimiseen, sitä tulisivat jatkossakin saamaan alueellisista resursseista tai niiden puutteista huolimatta. Tavoitteenamme on, että kouluilla ja lapsilla on jatkossakin ilmaiseksi käytössä matematiikan ja lukemisen perustaitoja harjoittavia tutkimusnäyttöön pohjautuvia välineitä.

LukiMat-palvelun ylläpitoa ja kehittämistä tukemalla tuette suomalaisten lasten oppimista ja osaltanne ehkäisette koulutuksellista eriarvoisuutta ja oppimisvaikeuksia lukemisen ja matematiikan perustaidoissa.LukiMat-palvelun jatkuvuuden takaaminen on pitkän tähtäimen investointi. LukiMat vahvistaa erityisesti oppimisvaikeuksista kärsivien lasten mahdollisuutta saada onnistunut alku koulutaipaleelleen. Näin rakennetaan perustaa tulevaisuuden Suomen vahvalle ja osaavalle työvoimalle!

 

Tyttö ja tietokone

sivun alkuun