Sijainti: Pääsivu Matematiikka Tietopalvelu Oppimisvaikeudet

Matemaattiset oppimisvaikeudet

Matematiikan perustaitojen hallinta on keskeistä niin arjessa kuin työelämässä selviytymisen kannalta. Matemaattisilla oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sitä, että opetuksesta ja harjoittelusta huolimatta lapselle on poikkeuksellisen työlästä oppia matematiikan perustaitoja. Hieman yksinkertaistaen voidaan sanoa, että puhutaan oppimisen vaikeuksista tai puutteista taidoissa, jotka koulussa opetetaan ja oletetaan omaksuttavan ensimmäisten kouluvuosien aikana. Näihin taitoihin kuuluvat mm. sujuvan peruslaskutaidon saavuttaminen sekä lukujen paikka-arvon ja 10-järjestelmän ymmärtäminen. Tässä osassa kuvataan matematiikan oppimisvaikeuksia ja tarkastellaan vaikeuden luonnetta eri näkökulmista 4-tasomallin avulla.

Matemaattisten oppimisvaikeuksien määrittelyä

Oppimisvaikeuksien määrittely

Matemaattiset oppimisvaikeudet on ymmärrettävä heterogeenisenä ilmiönä ja vaikeudet voivatkin eri yksilöillä näkyä erilaisissa matematiikan osataidoissa. Matematiikan oppimisvaikeuksia esiintyy noin 3-7%:lla väestöstä. Jos huomioidaan myös lievemmät pulmat matematiikan oppimisessa, lukumäärä on selvästi suurempi. Matematiikan oppimisvaikeuksien määrittelystä voit lukea lisää täältä

 

Näkökulmia matemaattisiin oppimisvaikeuksiin

 

4-tasoinen malli oppimisvaikeuksista

Matematiikan oppimisvaikeuksia voidaan lähestyä monista eri näkökulmista. Oheisessa kaaviokuvassa on esitetty yksinkertaistettu malli eri lähestymistasoista oppimisvaikeuksiin. Eri näkökulmista voit lukea lisää täältä.

sivun alkuun