Kodin ja (esi)koulun välinen yhteistyö

• Viestintä kodin ja (esi)koulun välillä
• Tapaaminen yhteistyön muotona oppimiseen liittyvien pulmien kohdalla
• Lapsen osallistuminen tapaamiseen
• Oppimisen vaikeudet voivat herättää monenlaisia tunteita ja reaktioita
• Oppimisvaikeuksien arviointi -(esi)koulun ja kodin yhteistyötä

Viestintä kodin ja (esi)koulun välillä

Huoltajille tulee antaa tietoa opetussuunnitelmasta, opetuksen järjestämisestä, oppilashuollosta ja mahdollisuudesta osallistua kodin ja (esi)koulun väliseen yhteistyöhön (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004). Esikoulun / luokanopettaja aloittaa tämän yhteistyön usein lukukauden alussa vanhempainillalla, jossa on mahdollista sopia, kuinka (esi)koulunkäyntiin liittyvistä tapahtumista ja lapsen edistymisestä tiedotetaan. Yleisimpiä viestinnän välineitä ovat reissuvihko, puhelinkeskustelu, tekstiviesti, sähköposti tai erillinen, kirjallinen viesti. Viestinnässä keskeistä on vuorovaikutteisuus Tilus (2004); myös vanhemmilla tulee olla mahdollisuus kysymyksiin ja asioista kertomiseen. Aikuisten välistä vuorovaikutusta tulee olla jo sen vuoksi, että lasten kuljettamat viestit kodin ja (esi)koulun välillä saattavat muuttua matkan varrella ja niitä voidaan tulkita hyvin eri tavoin. Yhteistyö kodin ja (esi)koulun välillä on sitä helpompaa, mitä avoimempana ilmapiiri säilyy. Kun vuorovaikutus kodin ja (esi)koulun välillä on välitöntä, on molempien tahojen helpompi myös ottaa yhteyttä lasta koskevissa, hankalammissakin asioissa. Tällaisia ovat esimerkiksi oppimiseen tai käyttäytymiseen liittyvät vaikeudet. Onkin suositeltavaa, että oppilaiden kanssa työskentelevät muut opettajat, erityisopettaja, terveydenhoitaja ja mahdollisesti myös koulupsykologi esittäytyisivät vanhempainillassa ja kertoisivat omasta työstään.

Tapaaminen yhteistyön muotona oppimiseen liittyvien pulmien kohdalla

Oppimisen pulmiin liittyvissä asioissa on syytä sopia yhteinen aika tapaamiselle. Hätäisesti kirjoitetut viestit tai keskustelut (esi)koulun käytävillä töihin kiirehtivien vanhempien kanssa eivät ole hyvä tapa viestiä asioista (Duncan, 2007). Yhteiseen tapaamiseen voidaan tarvittaessa kutsua myös muita asiantuntijoita, kuten koulun rehtori, koulupsykologi, koulukuraattori, lapsen kanssa toimivia terapeutteja jne. Muiden henkilöiden osallistumisesta tapaamiseen on syytä sopia ensin vanhempien kanssa. Tapaamista sovittaessa kannattaa korostaa, että tavoitteena on keskustella yhdessä lapsen oppimiseen liittyvistä asioista. Vanhempien näkökulmat ovat tärkeitä, jotta lapsen tilannetta voitaisiin ymmärtää paremmin. Vanhemmille tulee välittää tieto siitä, että (esi)koulu haluaa lapsen parasta ja että opettaja arvostaa lasta, hyväksyy perheenjäsenet tasavertaisina kumppaneina ja kunnioittavat perheen lähtökohtia ja arvoja (Duncan 2007; Saloviita, 1999). Tapaamiseen tulisi valmistautua huolellisesti ja varata mukaan dokumentteja lapsen oppimiseen ja (esi)kouluun liittyvistä asioista. Opettajan on tärkeää muistaa puhua tavallisella kielellä ja välttää ammatillisia käsitteitä (Reid & Valle, 2004; Saloviita, 1999), jotta vanhemmat ymmärtäisivät, mitä heidän lapsestaan kerrotaan. Tapaamisen sisällöistä ja sovituista toimenpiteistä on hyvä tehdä kirjallinen muistio, jonka pohjalta lapsen oppimista voidaan suunnitella ja seurata. Kaikessa lasta koskevassa keskustelussa tulee korostaa lapsen etua.

Lapsen osallistuminen tapaamiseen

Lapsella itsellään tulisi olla mahdollisuus osallistua tapaamiseen ja kertoa kokemuksistaan (Koppinen, Korpinen & Pollari, 1994). Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että lapsen yli ei puhuta ikään kuin häntä ei olisi paikalla lainkaan. Kannattaa myös huomioida, että lapsi saattaa ajatella olevansa ainut, jolla on vaikeuksia. Tätä asiaa on hyvä selventää ja lasta tulee auttaa näkemään omia vahvuuksiaan ja suhteuttamaan oppimiseen liittyvät vaikeudet näihin. Jos lapsi ei voi tai halua osallistua tapaamiseen, hänelle kerrotaan kuitenkin avoimesti, mistä on keskusteltu.

Oppimisen vaikeudet voivat herättää monenlaisia tunteita ja reaktioita

Lapsen (esi)koulunkäyntiin liittyvät vaikeudet saattavat herättää vanhemmissa monenlaisia tunteita ja reaktioita. Vanhemmat voivat tuntea esimerkiksi syyllisyyttä tai he saattavat kieltää koko tilanteen. Oman lapsen oppimiseen liittyvien vaikeuksien hyväksymistä saattaa vaikeuttaa se, että vanhemmilla ei ole riittävästi tietoa siitä, mitä oppimisvaikeus on, miten se ilmenee ja mitä se oman lapsen kohdalla tarkoittaa. Tähän ymmärtämiseen vaikuttaa olennaisesti se kulttuuri- ja kokemustausta, josta vanhemmat tulevat (Reid & Valle, 2004). Vanhemmilla saattaa esimerkiksi olla ikäviä muistoja omilta kouluajoiltaan, jolloin oppimisen ongelmia ei välttämättä ymmärretty samoissa määrin kuin nykyään. Vanhemmat ovatkin saattaneet saada osakseen negatiivista suhtautumista, jolta he haluavat omia lapsiaan suojata. Määtän (1999) mukaan opettajan tulisi tunnustella, millainen käsitys vanhemmilla on lapsen tilanteesta ja mitä he tietävät asiasta. Lisäksi on huomioitava, että osa vanhemmista saattaa tarvita asian työstämiseen enemmän aikaa kuin toiset. Vanhemmille tarjotaan mahdollisuus palata asiaan myöhemmin, jos heidän mieltään jää joku askarruttamaan tai heille herää uusia kysymyksiä, joista he haluaisivat keskustella.

Oppimisvaikeuksien arviointi -(esi)koulun ja kodin yhteistyötä

Esikoulun opettaja / luokanopettaja seuraa lasten toimintaa päivittäin ja saa näin paljon arvokasta tietoa heidän oppimisesta: samalla hän pystyy arvioimaan lapsen taitojen kehitystä suhteessa ikätovereihin. Vanhemmilla on puolestaan paljon lapsen varhaista kehitystä koskevaa tietoa. Lisäksi heillä on runsaasti havaintoja ja kokemuksia lapsen läksyjentekotilanteista sekä arjessa toimimisesta. Vanhemmat osaavat kertoa, ovatko perusasiat, kuten uni ja ravinto, kunnossa tai onko lapsen perhetilanteessa tai kaverisuhteissa jotain sellaista, mikä saattaisi selittää lapsen oppimiseen liittyviä pulmia. Kaikki tämä tietoresurssi on hyvä jakaa eri osapuolten kesken, kun pyritään ymmärtämään lapsen oppimisen pulmia ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Oppimisvaikeuksien arvioinnissa vanhemmilla onkin oma tärkeä rooli (Paananen, Aro, Kultti-Lavikainen & Ahonen, 2005).