Matkalla

Yhteiset pidemmät automatkat ovat hetkiä, jolloin on aikaa leikitellä lasten kanssa yhdessä peleillä ja leikeillä, joissa peruslaskutaitoja voi harjoittaa lähes huomaamatta.

Erilaiset laskemispelit ovat hyvää ajanvietettä pidemmillä koko perheen automatkoilla, ja miksei lyhyemmilläkin.

Nähtyjä numeroita

Yksinkertaisimmissa laskemispeleissä lasketaan erilaisia matkan varrella nähtäviä asioita tai vastaantulevia autoja, moottori- tai polkupyöriä tai ihmisiä. Säännöiksi voi keksiä vaikka millaisia ehtoja.

Yksinkertaisessa pelissä lasketaan esimerkiksi vastaantulevia autoja. Jokainen pelaaja valitsee yhden värin, ja aina kun sen värinen auto tulee vastaan, saa pelaaja pisteen. Erän voittaa se pelaaja, jolla on ensimmäisenä koossa sovittu pistemäärä (esimerkiksi 10 tai 20) tai jolla on eniten pisteitä siihen mennessä kun päästään perille. Tilanteen mukaan erän voittajalle sovitaan jokin palkinto (esimerkiksi porkkana purtavaksi).

Tällaisista peleistä voi rakentaa erilaisia variaatioita. Yhdessä variaatiossa jokainen pelaaja valitsee itselleen numeron, ja saa aina pisteen, kun havaitsee jossain ohikuljettavasssa ympäristössä kyseisen numeron. Tämä voi olla missä tahansa tai sitten esimerkiksi vastaantulevien autojen rekisterikilven viimeinen numero. Säännöt sovitaan pelin alussa.

Autojen rekisterinumeroita voi käyttää myös yhteenlaskupelissä. Jos pelissä on kaksi pelaajaa, niin toinen pelaajista ottaa isot ja toinen pienet summat (pienet 1-9, isot 10-18). Pelaaja saa pisteen, kun vastaantulevan auton rekisterinumeron kahden viimeisen numeron yhteenlaskun tulos on joko pieni tai iso. Samaa peliä voi pelata parillisilla ja parittomilla vastauksilla. Jos pelaajia on kolme, jaetaan summat kolmeen ryhmään (1-6, 7-12, 13-18) ja neljällä pelaajalla neljään ryhmään (2-5, 6-9, 10-13, 14-17), jne.

Kuultuja numeroita

Jos matkaa tehdään radio-ohjelmia tai yhteistä musiikkia kuunnelleen, voidaan sen ympärille rakentaa ajankuluksi yhteinen peli. Kun ohjelmassa tai laulussa mainitaan jokin luku tai lukumäärä, se joka ehtii ensimmäisenä toistamaan kuullun luvun, saa pisteen. Voittoon tarvittava pistemäärä kannattaa sopia ennen pelin alkua.

sivun alkuun