Sijainti: Pääsivu Matematiikka Vanhemmalle Matemaattiset oppimisvaikeudet Kuinka yleisiä ovat matemaattiset oppimisvaikeudet?

Kuinka yleisiä ovat matemaattiset oppimisvaikeudet?

Usein lapsesta tuntuu, että hän on ainoa, jolle matematiikan oppiminen on ylivoimaista. Näitä lapsia on kuitenkin yllättävän paljon. Tälläkin hetkellä peruskouluikäisissä (1-9 luokat) on noin 15 000 sellaista lasta ja nuorta, joille jo yksinkertaisimpien peruslaskutaitojen oppiminen ja hallinta on erittäin työlästä. Oppimisvaikeudet matematiikassa ovat yhtä yleisiä, elleivät yleisempiäkin, kuin luki-vaikeudet.
Eri maissa tehdyt arviot matemaattisten oppimisvaikeuksien yleisyydestä vaihtelevat noin 5–8 % välillä riippuen siitä, kuinka tiukkaa kriteeriä käytetään.

Suomessa nuorten peruslaskutaitojen soveltamisen taso on todetusti hyvin korkea verrattuna useimpiin muihin maihin maailmassa. Meidän tuki- ja erityisopetusjärjestelmämme on myös poikkeuksellisen iso verrattuna muihin maihin. Matematiikka on noin 4% lapsista ensisijaisena syynä osa-aikaisen erityisopetuksen saamiselle (Tilastokeskuksen tilastot).


Suomessa ei ole tehty varsinaista tutkimusta matemaattisten oppimisvaikeuksien esiintyvyydestä, mutta eri lähteisiin nojaten voidaan tehdä erilaisia arvioita:

  • Syviä matemaattisia oppimisvaikeuksia on noin 3% lapsista (Räsänen & Ahonen, 1995, Jyväskylässä kerätty vajaan 2700 3-6 -luokkalaisen aineisto).
  • Vuoden 2003 Pisa-tutkimuksessa noin 1% suomalaisnuorista ei saavuttanut alinta osaamisen tasoa ja 5% saavutti alimman osaamistason.
  • Opetushallituksen koulusaavutusselvityksessä (2000) arvioitiin, että 25% oli puutteita peruslaskutaidoissaan.

Voidaan siis arvioida, että noin 3% lapsista on erittäin suuria vaikeuksia peruslaskutaitojen omaksumisessa ja jopa joka neljännellä niiden oppiminen jää peruskoulun aikana vaillinaiseksi.

sivun alkuun