Sijainti: Pääsivu Matematiikka Vanhemmalle Matemaattiset oppimisvaikeudet Kasvatus ja perimä

Kasvatus ja perimä

Mikä merkitys lapsen kehitykseen on ympäristötekijöillä, kuten kasvatuksella ja lapsen saamilla virikkeillä ja missä määrin biologiset tekijät, kuten perimä, määräävät lapsen kehitystä. Tämä kysymys on ollut esillä myös matemaattisten oppimisvaikeuksien kohdalla: kumpi määrää ?

Vastaus on varsin yksinkertainen: molemmat yhdessä. Yksinkertainen vastaus pitää kuitenkin sisällään monimutkaisen vaikeasti selvitettävän mekanismin. Perintötekijät ohjaavat aivojen kehitystä ja muovautumista, mutta tähän ohjaukseen vaikuttaa se, millaista ulkoista ärsytystä aivot saavat.

Matemaattisten taitojen perinnöllisyys

Perintötekijöiden vaikutuksia on tähän mennessä tutkittu kahdella tavalla. Ensikiksikin on verrattu kaksosia keskenään. Vertaamalla identtisiä kaksosia, joilla on 100% yhtenevät perintötekijät ei-identtisiin kaksosiin, joilla on keskimäärin 50% yhtenevät perintötekijät, voidaan tilastomatemaattisesti arvioida perintötekijöiden, yhteisen ympäristön ja yksilöllisen ympäristön osuuksia muun muassa matemaattisissa taidoissa.

Näissä tutkimuksissa on havaittu, että perintötekijät selittävät matemaattisten taitojen vaihtelusta 50–70%. Tämä on suunnilleen yhtä paljon kuin lähes kaikissa muissakin kaksostutkimuksissa on saatu perintötekijöiden osuudeksi (esim. persoonallisuuden piirteet, motoriset taidot, älykkyys).

Tällainen osuus kertoo siitä, että perintötekijöillä on suuri merkitys, mutta ne eivät loppuviimeksi määrää matemaattisten taitojen tasoa, vaan ympäristöstä tulevilla ärsykkeillä on erittäin suuri merkitys taitojen kehitykselle.

Matemaattisten oppimisvaikeuksien perinnöllisyys

Matemaattisten oppimisvaikeuksien perinnöllisyyttä ei ole samassa määrin selvitetty. Israelissa Ruth Shalevin tutkimusryhmä tutki ison joukon lapsia, joilla oli matemaattisia oppimisvaikeuksia sekä näiden lasten perheenjäsenet. Useammassa tutkimusjulkaisussa esitetyistä tuloksista voidaan vetää yhteenvetona arvio, että mikäli jollakin perheenjäsenellä on diagnosoitavan tasoisia oppimisvaikeuksia matematiikassa, on hänen sisaruksillaan 10-kertainen riski samanlaisiin vaikeuksiin verrattuna siihen, että perheessä ei ole matemaattisia oppimisvaikeuksia.

Tämä tarkoittaa sitä, että sattumaa useammin saman perheen lapsilla on  huomattavia hankaluuksia matematiikan oppimisessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että näin olisi aina.

Matematiikka-geenit?

Vielä ei ole eristetty yhtään geeniä, jonka tiedettäisiin varmuudella olevan yhteydessä matemaattisiin taitoihin tai taitojen puutteisiin. Ainoat viitteet mahdollisesta tiettyyn kromosomiin liittyvästä yhteydestä matemaattisiin oppimisvaikeuksiin on esitetty olevan X-kromosomissa. Tämä perustuu kuitenkin toissijaiseen päättelyyn siitä, että eräiden X-kromosomipoikkeamien yhteydessä matemaattiset vaikeudet ovat tyypillisiä. Tällaisia ovat mm. Turnerin syndrooma, joka on tytöillä esiintyvä toisen X-kromosomin puutos ja Fragile-X eli suomeksi särö X-oireyhtymä.

Geenitutkimus, nopea kehityksensä vuoksi, tuottaa varmasti tähänkin kysymykseen pian runsaasti lisätietoja.

Samasta aiheesta
Taitojen harjoittelu
sivun alkuun