Sijainti: Pääsivu LukiMat - Oppimisen arviointi Tietopalvelu Taustaa RTI-malli Alkutaival

Alkutaival

Yhdysvalloissa uuden mallin sysäsi omalta osaltaan liikkeelle tyytymättömyys tapaan, jolla oppimisvaikeudet diagnosoitiin ja tukea tarjottiin. Tämä johti lainsäädännön ja opetuskäytäntöjen muokkaamiseen. Tärkeään asemaan nousi opettajien työn tukeminen. Yhdysvalloissa korostetaan vahvasti tieteellistä tutkimusnäyttöä lasten oppimisen tukemisen keinojen vaikuttavuudesta.

Tyytymättömyys oppimisvaikeuksien diagnosointiin

Yhdysvalloissa on aiemmin oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ollut käytössä ns. discrepancy-malli: lapsella on oppimisvaikeus, mikäli tutkittava taito on selvästi heikompi kuin lapsen iän ja yleisen osaamisen perusteella oletetaan.Kriteerinä käytetty selvä ero ikätasoiseen suoriutumiseen johti usein diagnoosin – ja sitä myötä myös tuen – viivästymiseen. Samoin kriittisesti pohdittiin, tukivatko oppimisvaikeusarvioinnit lapsen opetuksen suunnittelua.

Perinteistä käytäntöä kritisoitiin ”odotetaan epäonnistumista” -lähestymistavaksi (”Wait-to-Fail”) ja oppimisen pulmiin haluttiin pystyä puuttumaan varhemmin. Response-to-Intervention -malli (RTI, vaste interventioon) tarjosi toisenlaisen lähestymistavan, jossa oppimisen ongelmiin puututaan heti niiden ilmettyä asteittain intensiivisemmän tehostetun opetuksen keinoin.

Opetuskäytänteiden ja lainsäädännön muuttuminen

Amerikkalaisessa erityisopetuksessa RTI-lähestymistapa mainitaan ensimmäisiä kertoja National Research Councilin (NRC, 1982) raportissa, jossa erityispedagogisen luokittelusysteemin toimivuutta arvioitiin kolmen kriteerin avulla: (a) yleisopetuksen laatu, (b) se, saadaanko erityisopetuksesta hyviä oppimistuloksia sekä (c) lasten oppimisvaikeuksien tunnistamiseen käytettyjen arviointivälineiden toimivuus ja hyödyllisyys. Sitä aiemmin käsitettä on käytetty terveys- ja lääketieteen puolella jo 1960-luvulla. 2000-luvulla tuli useita uusia opetustoimen säädöksiä, jotka edistivät RTI:n ja kolmikehäisen tuen mallin syntymistä ja käyttöönottoa.

No Child Left Behind Act (2001) pyrki turvaamaan hyvän ja laadukkaan opetuksen kaikille ja edellytti, että koulujen toiminnasta kerätään vertailukelpoisia arviointituloksia. Opetuskäytäntöä muutti myös vuoden 2004 lakimuutos Individuals with Disabilities Education Act (IDEA; myös Individuals with Disabilities Education Improvement Act, IDEIA). Siinä opetuksen järjestäjät vapautettiin käyttämästä discrepancy-kriteeriä ja suunnattiin resursseja oppimisvaikeuksien tunnistamisesta hyvään ja riittävän yksilöllisesti tarjottuun opetukselliseen tukeen.

Opettajien työn tukeminen

Kun RTI:tä lähdettiin kehittämään, havaittiin, että opettajat tarvitsivat strukturoitua tukea ja täydennyskoulutusta pystyäkseen toteuttamaan uudistusta, tunnistamaan lapsia, joilla on pulmia oppimisessa, sekä tukemaan heitä mahdollisimman hyvin (Darling-Hammond & Bransford, 2005). Siksi uudistuksia on Yhdysvalloissa tuettu kansallisella tasolla muun muassa niin, että U.S Office of Special Education Programs (OSEP) alkoi rahoittaa vuonna 2001 the National Research Center on Learning Disabilities (NRCLD)  -tutkimuskeskusta.

Tarkoituksena oli, että tutkimuskeskus tuottaa tutkimukseen perustuvaa tietoa oppimisvaikeuksien tunnistamisen välineistä ja käytännön RTI-malleista sekä auttaa teknisten raporttien (käsikirjojen) avulla koulutuksen järjestäjiä toteuttamaan RTI:tä. Tällä hetkellä tutkimuskeskuksen sivuilta löytyy runsaasti materiaalia aiheesta (www.nrcld.org). Eri osavaltiot ovat myös kehittäneet omia tapojaan ohjata opettajia RTI-mallin mukaiseen työskentelyyn. Etenkin oppimisvaikeuksien arviointiin ja tulosten tulkintaan on kehitetty useita eri tietoverkkopalveluita

  • National Center on Response to Intervention (NCRTI)
  • Research Institute on Progress Monitoring (RIPM)
  • Alaska Computerized Formative Assessment
  • AIMSweb – Assessment and Data Management for RTI

Tieteelliseen tutkimustietoon pohjaava käytäntö

Yksi selkeimmistä pedagogiseen työhön kohdistuvista uusista vaatimuksista oli se, että opetuksen tulee joka vaiheessa perustua tieteelliseen tietoon ja näyttöön. Tämän seurauksena on alettu vaatia esimerkiksi interventio-ohjelmien vaikuttavuuden mittaamista ja raportointia. Ajatus on, että interventio-ohjelman käyttöä harkitseva opettaja saa tietää, onko ohjelmasta ollut todellista hyötyä lapsille. Tällä hetkellä amerikkalaisten opettajien käytössä on melko paljon tutkimustietoon perustuvia (evidence based) lukemisvaikeuksien kuntouttamisen ohjelmia, mutta esimerkiksi matematiikan puolelta hyväksi todettuja ohjelmia on jo paljon vähemmän.

sivun alkuun