Arviointivälineet

Tässä osassa esitellään tällä hetkellä opettajille saatavilla olevia suomenkielisiä lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan arviointivälineitä. Ensin esitellään LukiMat-verkkopalvelun Oppimisen arvioinnin välineet, jotka löytyvät sivustosta kohdasta ’Materiaalit’. Tämän jälkeen kuvataan lyhyesti muita Suomessa yleisesti käytössä olevia lukemisen ja matematiikan arvioinnin välineitä.

Lukemisen arviointivälineet

Lukemisen ja kirjoittamisen arvioiminen on osa opettajien sekä muiden lukivaikeuden parissa työskentelevien, esimerkiksi psykologien ja puheterapeuttien, työnkuvaa. Tällä hetkellä lukemisen ja kirjoittamisen arviointiin on tarjolla monenlaisia arviointivälineitä.

Lukemisen ja kirjoittamisen arviointiin tarkoitettuja arviointivälineitä on tarjolla myös oppimateriaalien yhteydessä, ja psykologien käyttöön on tarkoitettu esimerkiksi Lukilasse-testistö (Häyrinen, Serenius-Sirve & Korkman, 1999). Näitä arviointivälineitä ei kuitenkaan tässä yhteydessä esitellä.

Oppimisen arvioinnin välineet

LukiMat–verkkopalvelun Oppimisen arviointi -osan Materiaalit-kohdasta löytyy välineitä lukemisen ja kirjoittamisen tuen tarpeen tunnistamiseen ja oppimisen seurantaan sekä käsikirjat näiden välineiden käyttöä ja tulosten tulkintaa varten.

Tuen tarpeen tunnistamisen välineet on suunniteltu tukea tarvitsevan lapsen tunnistamiseen ja ne on laadittu käytettäväksi kolmena ajankohtana: lukuvuoden alussa (syksy), keskellä lukuvuotta (talvi) sekä lukuvuoden lopussa (kevät). Lukemisen taitojen ajatellaan kehittyvän vaiheittain (ks. tarkemmin Lukemisen tietopalvelun kohdasta Lukutaito kehittyy).

Lukemisen arviointivälineillä saa tietoa siitä, missä vaiheessa lukutaidon oppimista ja kehitystä lapsi jo on ja mihin asioihin lapsi tarvitsee vielä lisäharjoitusta. Tuen tarpeen tunnistamisen välineet sisältävät ryhmäarviointitehtäviä (syksyllä ja keväällä) ja yksilöarviointiitehtäviä (syksyllä). Ryhmäarvioinnilla arvioidaan koko ryhmän osaamista. Yksilöarviointia on tarkoitus käyttää ryhmäarvioinnin lisänä joidenkin lasten kohdalla taitojen lisäkartoitukseen. Ensimmäisellä luokalla arvioidaan kirjain-äännevastaavuuden ja fonologisten taitojen hallintaa sekä kokoavan lukemisen ja oikeinkirjoittamisen taitoja. Toisella luokalla arvioidaan lukusujuvuuden kehittymistä sekä oikeinkirjoitusta.

Oppimisen seurannan välineet soveltuvat oppimisen seurantaan ja osataitokohtaiseen tarkempaan kartoitukseen. Seurannan välineet sisältävät kymmenen rinnakkaista arviointitehtävää kunkin osataidon kehityksen seuraamiseen. Oppimisen seurannan välineitä voidaan käyttää tarpeen mukaan mihin aikaan vuodesta tahansa taitojen kehityksen ja oppimisen seurantaan sekä taitojen tarkempaan arviointiin, koska niihin ei ole kerätty viiteaineiston vertailuarvoja tiettynä lukuvuoden ajankohtana. Seurannan tarkoituksena onkin verrata oppilaan suoritusta aiempaan omaan suoritustasoon. Suorituksen kehittyminen rinnakkaisten tehtävien sarjassa tarkoittaa arvioitavan taidon kehittymistä aiempaan tasoon nähden.

Lukemisen ja kirjoittamisen arviointivälineet on tarkoitettu perusopetuksen luokille 1 ja 2.

Muut arvioinnin välineet

Tässä osassa kuvataan muita saatavilla olevia suomenkielisiä lukemisen ja kirjoittamisen arviointivälineitä. Alla on esitetty kuvattujen arviointivälineiden lähdetiedot.

Uusi päivitetty listaus arviointimenetelmistä löytyy tästä linkistä. Listauksessa myös kirjoittamisen arviointimenetelmät.

 

 

Lukutaidon arviointivälineitä

Laajimmalla suomalaisella aineistolla normitettu lukutaidon ryhmäarviointiväline on ALLU – ala-asteen lukutesti. Testi on tarkoitettu luokille 1-6. Se on tarkoitettu työvälineeksi opettajille, erityisopettajille, psykologeille ja lukutaidon tutkijoille. Testistön avulla voidaan selvittää oppilaan lukemisvalmiuksia, teknistä lukutaitoa ja luetun ymmärtämistä. Sen avulla voidaan seurata vuositasolla lukutaidon kehitystä ja tunnistaa lisätuen tarpeessa olevat lapset. Lukutehtävät jakaantuvat eri luokkatasoille tarkoitettuihin tehtäviin. Lukutaidon tasoa voidaan tarkastella suhteessa oman luokkatason keskimääräiseen suoriutumiseen tai arvioida minkä luokkatason taitoa suoriutuminen vastaa. Testin avulla voidaan kartoittaa myös opetusryhmän lukutaitoa sekä seurata lisäopetuksen vaikutusta. Joissakin testeissä on tarjolla myös rinnakkaiset versiot. ALLU-testi ei perustu äidinkielen opetussuunnitelmiin tai oppikirjasarjoihin. Ala-asteen lukutesti on normitettu kunkin luokan maaliskuulle, mikä tarkoittaa sitä, että tehtävien vaikeustaso vastaa kunkin luokan maaliskuun taitotasoa. Jos arviointi tehdään muulloin, normitiedot ovat vain suuntaa-antavia.

Teknistä lukutaitoa voi arvioida myös Sanaketjutestillä, joka on tarkoitettu luokille 2-6. Arviointiväline on suunniteltu luokanopettajien, erityisopettajien, psykologien, tutkijoiden ja muiden lukutaidon parissa työskentelevien käyttöön. Sanaketjutesti on ryhmäarviointiväline, ja sen normit vastaavat kunkin luokan syys-lokakuun taitotasoa. Testi koostuu neljästä tehtävästä: sanojen tavuttaminen, sanojen erottaminen toisistaan, kirjoitusvirheiden etsiminen ja epäsanojen etsiminen. Kaikissa osatehtävissä on aikaraja, joka vaihtelee luokka-asteen mukaan. On havaittu, että sanaketjutestin tehtävillä voidaan tunnistaa lukivaikeuksiset oppilaat suhteellisen luotettavasti.

Diagnostiset testit 1 on tarkoitettu esiopetuksen ja ensimmäisen luokan oppilaiden kielellisen tietoisuuden sekä perusluku- ja kirjoitustaidon arvioimiseen. Arviointiväline on suunniteltu psykologeille, erityislastentarhanopettajille, puheterapeuteille sekä erityisopettajille. Tehtävät ovat pääosin yksilötehtäviä, mutta osa kirjoitustaidon tehtävistä osa soveltuu tehtäväksi myös ryhmässä.

Diagnostiset testit 2 on arviointimateriaali koulutulokkaiden ja ensimmäisen luokan oppilaiden kuullun ja luetun ymmärtämisen arviointiin. Materiaali on suunniteltu psykologien, erityislastentarhanopettajien sekä erityisopetuksen ja alkuopetuksen opettajille ja sen kaikki tehtävät ovat yksilötehtäviä. Varsinaisia normeja ei kumpaakaan testipakettiin ole, mutta käsikirjassa on esitetty pistemäärien vertailutaulukoita.

YTTE – luetun ja kuullun ymmärtämisen sekä lukemisen sujuvuuden arviointiväline arvioi nimensä mukaisesti näitä taitoja luokilla 2-3. YTTE on suunniteltu opettajien, erityisopettajien, psykologien ja muiden lukutaidon kanssa työskentelevien käyttöön. YTTE on yksilötutkimukseen kehitetty, mutta se sisältää myös ryhmätutkimukseen soveltuvia luetun ymmärtämisen tehtäviä. YTTE on jatkoa edellä esitellylle Diagnostiset testit 2:lle, ja sen tuloksia voi vertailla tämän testin tuloksiin. Ymmärtämisen arviointiin käytetään tarinoita ja selittäviä asiatekstejä. Ennen tekstien lukemista oppilaalta kysytään ennakkotietoja aiheesta, koska ne voivat vaikuttaa asian ymmärtämiseen. Tekstin lukemisen tai kuuntelemisen jälkeen esitettäviin kysymyksiin vastataan suullisesti. Luetun ymmärtämisen ryhmämuotoisessa arvioinnissa lapset vastaavat kirjallisiin kysymyksiin. YTTEssä on vertailuaineisto, johon saatuja tuloksia voi verrata.

Armi 1 on luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali ensimmäiselle luokalle. Se on tarkoitettu luokanopettajan ja erityisopettajan käyttöön. Tehtävät jakautuvat pitkin kouluvuotta siten, että koulun alkaessa tehdään alkukartoitus, syyslukukauden lopussa väliarviointi ja lukuvuoden lopussa kevätarviointi. Tehtävät ovat pääosin ryhmätehtäviä, mutta niitä voidaan täydentää yksilötehtävillä. Varsinaista normiaineistoa ei ole, mutta opettajan oppaassa on esitetty suoritusten viitearvoja. Tehtävien avulla on tarkoitus seulontatestin tavoin tunnistaa ne oppilaat, jotka tarvitsevat tarkempaa arviointia. Kielellisen tietoisuuden ja luku- ja kirjoitustehtävien lisäksi arviointimateriaalissa on kysely vanhemmille lapsen lukutottumuksista sekä havaintolomakkeita työskentelyn ja motivaation, tarkkaavaisuuden, nimeämistaitojen ja työmuistin havainnoimiseen.

Armi 2 on luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali toiselle luokalle. Se on suunniteltu luokanopettajien ja erityisopettajien käyttöön ja on rakenteeltaan samankaltainen kuin Armi 1. Materiaali sisältää yksilöllisiä lisätehtäviä ryhmätehtävien lisäksi sekä havainnointilomakkeita. Armi 2:ssa on lisäksi lomakkeita, joilla opettaja voi kartoittaa oppilaan lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä vaikeuksia sekä oppilaan itsearviointilomakkeet lukemiseen ja kirjoittamiseen.

FinRa ry:n lukemisen ja kirjoittamisen testit on koottu erilaisista lukemisen ja kirjoittamisen arviointiin tarkoitetuista tehtävistä. Arviointitehtäviä on luokille 1-9 ja ne on tarkoitettu lähinnä erityisopettajien käyttöön. Joistakin arviointitehtävistä on kerrottu niiden teoreettinen tausta ja joihinkin tehtäviin on kerätty pieniä vertailuaineistoja.

Arviointivälineiden tiedot

Eklund, K., Salmi., P., Polet, J. & Aro, M. (2013). LukiMat - Oppimisen arviointi: Lukemisen ja kirjoittamisen tuen tarpeen tunnistamisen välineet 1. luokalle. Tekninen opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/1lk/lukeminen/tekninen-opas).

Eklund, K., Salmi., P., Polet, J. & Aro, M. (2013). LukiMat - Oppimisen arviointi: Lukemisen ja kirjoittamisen tuen tarpeen tunnistamisen välineet 2. luokalle. Tekninen opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/2lk/lukeminen/tekninen-opas).

Häyrinen, T., Serenius-Sirve, S. & Korkman, M. 1999. Lukilasse. Lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen seulontatestistö peruskoulun ala-asteen luokille 1–6. Helsinki: Psykologien Kustannus Oy.

Kajamies, A., Poskiparta, E., Annevirta, T., Dufva, M. & Vauras, M. (2003). YTTE. Luetun ja kuullun ymmärtämisen ja lukemisen sujuvuuden arviointi. Turku: Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus (OTUK).

Lerkkanen, M.-K., Poikkeus, A.-M. & Ketonen, R. (2006). Armi 1. Luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali 1. luokalle. Helsinki: WSOYpro Oy.

Lerkkanen, M.-K., Poikkeus, A.-M. & Ketonen, R. (2008). Armi 2. Luku- ja kirjoitustaidon arviointimateriaali 2. luokalle. Helsinki: WSOYpro Oy.

Lindeman, J. (1998). Ala-asteen lukutesti ALLU. Turku: Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus.

Lukemisen ja kirjoittamisen testejä (2008). Uudistettu painos. Julkaisusarja A7/2008. FinRA ry.

Lyytinen, H. & Nevala, J. (2000).  Sanaketjutesti. Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti.

Poskiparta, E., Niemi, P. & Lepola, J. (1994). Diagnostiset testit 1. Lukeminen ja kirjoittaminen. Turku: Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus.

Salmi, P., Eklund, K., Järvisalo, E. & Aro, M. (2011). LukiMat - Oppimisen arviointi: Lukemisen ja kirjoittamisen tuen tarpeen tunnistamisen välineet 1. luokalle. Käyttäjän opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/1lk/lukeminen/kayttajan-opas).

Salmi, P., Eklund, K., Järvisalo, E. & Aro, M. (2011). LukiMat - Oppimisen arviointi: Lukemisen ja kirjoittamisen tuen tarpeen tunnistamisen välineet 2. luokalle. Käyttäjän opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/2lk/lukeminen/kayttajan-opas).

Salmi, P., Järvisalo, E., Eklund, K., Polet, J. & Aro, M. (2011). LukiMat - Oppimisen arviointi: Lukemisen ja kirjoittamisen oppimisen seurannan välineet. Käsikirja. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/oppimisen-seuranta/lukeminen-ja-kirjoittaminen/seurannan-valineiden-kasikirja).

Vauras, M., Mäki, H., Dufva, M. & Hämäläinen, S. (1995). Diagnostiset testit 2. Kuullun ja luetun ymmärtäminen. Turku: Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus.

Matematiikan arviointivälineet

Matematiikan taitojen arvioiminen on osa koulun opettajien sekä muiden oppimisvaikeuksien parissa työskentelevien, esimerkiksi psykologien, työnkuvaa. Tällä hetkellä matematiikan taitojen arviointiin on tarjolla monenlaisia arviointivälineitä. Ensin esitellään lyhyesti LukiMat-verkkopalvelun Oppimisen arvioinnin välineet. Sen jälkeen kuvataan muita Suomessa yleisesti käytössä olevia arviointivälineitä.

Oppimisen arvioinnin välineet

LukiMat–verkkopalvelun Oppimisen arviointi -osan Materiaalit-kohdasta löytyy välineitä matematiikan tuen tarpeen tunnistamiseen ja oppimisen seurantaan sekä käsikirjat näiden välineiden käyttöä ja tulosten tulkintaa varten.

Tuen tarpeen tunnistamisenvälineet on kehitetty tukea tarvitsevan lapsen tunnistamiseen ja ne on laadittu kolmeen ajankohtaan: lukuvuoden alkuun (syksy), keskelle lukuvuotta (talvi) sekä lukuvuoden loppuun (kevät). Arviointivälineen sisältö rakentuu niistä matematiikan osataidoista, joiden ajatellaan olevan kehityksellisessä keskiössä esi- ja alkuopetusikäisellä lapsella. Tarkastelun kohteena ovat

  1. lukumääräisyyden taju
  2. matemaattisten suhteiden hallinta
  3. laskemisen taidot sekä
  4. aritmeettiset perustaidot

(ks. tarkemmin Matematiikan tietopalvelun kohdasta Taitojen kehitys).

Tuen tarpeen tunnistamisen välineillä opettaja pystyy arvioimaan omaan ryhmäänsä kuuluvien lasten matematiikan perustaitojen hallintaa ja vertaamaan sitä viiteryhmän osaamistasoon. Näin, yhdessä lapsen oppimista koskevien muiden havaintojen kanssa, opettaja pystyy tekemään päätelmiä siitä, keiden lasten taitoja sekä tuen riittävyyttä tulisi arvioida ja seurata tarkemmin.

Syksyn tuen tarpeen tunnistamisen väline on talven ja kevään arviointivälineitä hieman laajempi ja lapsen kokonaissuorituksen lisäksi on mahdollista saada viitteitä siitä, mitkä osataidot erityisesti vaativat tarkempaa arviointia, mahdollista lisäopetusta ja oppimisen seurantaa. Kevään ja talven välineillä tarkastellaan lapsen kokonaissuoriutumista.

Oppimisen seurannan välineet soveltuvat taitojen tarkempaan arviointiin ja oppimisen seurantaan. Oppimisen seurannan välineitä voidaan käyttää tarpeen mukaan mihin aikaan vuodesta tahansa taitojen kehityksen ja oppimisen seurantaan sekä taitojen tarkempaan arviointiin, koska niihin ei ole kerätty viiteaineiston vertailuarvoja tiettynä lukuvuoden ajankohtana. Seurannan tarkoituksena onkin verrata oppilaan suoritusta aiempaan omaan suoritustasoon.

Matematiikan arviointivälineet soveltuvat sekä esiopetukseen että perusopetuksen luokille 1 ja 2.

Muut arvioinnin välineet

Tässä osassa kuvataan muita saatavilla olevia suomenkielisiä matematiikan arviointivälineitä. Lopussa on esitetty kuvattujen arviointivälineiden lähdetiedot. Kuvattuja arviointivälineitä on esitelty laajemmin ’Matematiikka’-osassa (www.lukimat.fi - lisää linkki näiden välineiden kuvauksiin).

Lisäksi matematiikan taitojen arviointiin tarkoitettuja arviointivälineitä on tarjolla oppimateriaalien yhteydessä, ja psykologien käyttöön on tarkoitettu esimerkiksi Lukilasse-testistö (Häyrinen, Serenius-Sirve & Korkman, 1999). Näitä arviointivälineitä ei kuitenkaan tässä yhteydessä esitellä.

 

Matematiikan arviointivälineet

Lukukäsitetesti on lasten matemaattisten suhdetaitojen sekä lukujonotaitojen hallinnan arviointiin tarkoitettu väline. Arviointiväline on alun perin kehitetty Hollannissa. Suomenkieliseen versioon on kerätty viiteaineisto 4–7½-vuotiailla lapsilla. (Van Luit, Van de Rijt & Aunio, 2006). Lukukäsitteestä arvioidaan kahdeksaa eri taitoaluetta: vertailu, luokittelu, vastaavuus, järjestäminen, lukusanojen luetteleminen, samanaikainen ja lyhentynyt laskeminen, tuloksen laskeminen ja lukukäsitteen soveltaminen.

Diagnostiset testit 3: Motivaatio, metakognitio ja matematiikka sisältää matematiikan valmiuksien ja taitojen arviointivälineen. Tämä väline sisältää tehtäviä lukujonotaitojen, matemaattisen ajattelun ja aritmetiikan taitojen arviointiin. Väline on tarkoitettu kartoittamaan koulutulokkaiden ja ensimmäisen luokan oppilaiden matemaattisten taitojen hallintaa.

BANUCA on testi lukukäsitteen ja peruslaskutaitojen arvioimista varten. BANUCA koostuu yhdeksästä eri tehtävästä: lukumäärien vertailu, luvun ja määrän vastaavuus, yhteen- ja vähennyslasku, lukusarjan täydentäminen, lukujen vertailu, useampinumeroisten lukujen laskut ja aritmeettinen päättely. Tehtävät on valittu siten, että ne kattaisivat mahdollisimman laajasti lukukäsitteen hallinnan ja laskutaidon perusteita soveltuu sekä ryhmämuotoiseen että yksilöarviointiin. Banuca on erityisopettajien ja psykologien käyttöön tarkoitettu väline, jolla voi tutkia 1.-3.-luokkalaisten lasten matemaattisia oppimisvaikeuksia.

RMAT - Laskutaidon testi on peruslaskutaidon arviointiin suunniteltu aikarajoitteinen testi. RMAT–testi on laadittu amerikkalaisen WRAT–tasotestin pohjalta. RMAT muokattiin sisällöltään suomalaista opetuskulttuuria vastaavaksi ja peruslaskutoimitusten osuutta suurennettiin sekä kerättiin suomalainen viiteaineisto. RMAT- testin avulla voidaan arvioida monipuolisesti lapsen peruslaskutaidon hallintaa, kuten eri laskutoimitusten (yhteen-, vähennys, kerto- ja jakolasku) hallintaa päässälasku ja allekkainlasku muodossa esitettynä. RMAT on erityisesti erityisopettajille ja psykologeille tehty testi, jolla voi arvioida 9–12-vuotiaiden (3.–6.-luokkalaisten) matemaattista osaamista.

KTLT - Laskutaidon testi on peruslaskutaitojen sekä niiden soveltamistaitojen arviointiin tarkoitettu testi. KTLT on tarkoitettu luokka-asteille 7-9 ja erityisesti psykologien ja erityisopettajien käyttöön. Se soveltuu myös peruskoulun jälkeiseen nuorten aikuisten laskutaidon arviointiin. Testin tehtävät edellyttävät peruskoulussa opetettavan matematiikan sisältöjen hallintaa pääpainon ollessa peruslaskutaitojen soveltamisessa.

MATTE sisältää matematiikan sanallisten tehtävien ratkaisutaidon ja laskutaidon arviointiin tarkoitettuja tehtäviä, jotka soveltuvat erityisesti peruskoulun yleisopetuksen 3.-5. luokan oppilaille. Suurin osa MATTE-tehtävistä on tarkoitettu matematiikan sanallisten tehtävien ratkaisutaidon arviointiin. Taitojen kartoittamisen lisäksi voidaan selvittää taitojen kehittymistä. Myös matematiikka-asenteita voi arvioida MATTEen sisältyvillä lomakkeilla. MATTE on suunniteltu opettajien, erityisopettajien, psykologien ja muiden matemaattisista taidoista kiinnostuneiden käyttöön.

Makekolla voidaan kartoittaa 1-9. luokkalaisten oppilaiden keskeisen matematiikan oppiaineksen hallintaa. Sen avulla voidaan arvioida, mitä oppilas osaa ja mitä hän ei osaa keskeisistä matematiikan sisällöistä. Makekossa ei ole käytettävissä vertailuaineistoa, vaan välineen laatijat ovat esittäneet pisterajan, jonka alittamisen myötä he suosittelevat lisätoimia. Makekoon on laadittu myös lisäosia kuten matematiikan keskeisten käsitteiden arviointiin esiopetuksen alussa ja lopussa sekä 1. luokan alussa.

Mavalkan (I ja II) avulla voidaan arvioida esiopetusikäisten ja koulunaloittajien matematiikan valmiuksia. Kartoituksen avulla kartoitetaan oppilaan lukukäsitteen osa-alueiden hallinta: lukumäärän, lukusanan ja numeromerkinnän yhteys. Lisäksi kartoitetaan lukumäärien vertailun hallintaa (yhtä monta kuin, enemmän kuin ja vähemmän kuin) sekä tutkitaan lukumäärien lisäämistä ja vähentämistä, lukujonotaitoja ja lukumäärän säilyvyyden hallintaa. Mavalkassa ei ole käytettävissä vertailuaineistoa, vaan välineen laatijat ovat esittäneet pisterajan, jonka alittamisen myötä he suosittelevat lisätoimia. Pisterajojen ohella tuen tarpeen määrittelyssä kiinnitetään erityisesti huomiota lapsen tehtävien tekemisen tapaan. Ohjeita laadulliseen arviointiin löytyy käsikirjasta.

Lisää tietoa Suomessa käytettävistä matematiikan arviointivälineistä löydät Matematiikan tietopalvelun Arviointi-osasta.

Arviointivälineiden tiedot

Häyrinen, T., Serenius-Sirve, S. & Korkman, M. 1999. Lukilasse. Lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen seulontatestistö peruskoulun ala-asteen luokille 1–6. Helsinki: Psykologien Kustannus Oy.

Ikäheimo, H., Putkonen, H. & Voutilainen, E. (2002). Makeko 1-9. Matematiikan keskeisen oppiaineksen kokeet luokille 1-9. Helsinki, Opperi.

Kajamies, A., Vauras, M., Kinnunen, R. & Iiskala, T. (2003). Matte – matematiikan sanallisten tehtävien ratkaisutaidon ja laskutaidon arviointi (3.-5lk). Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus.

Koponen, T., Salminen, J., Aunio, P. & Polet, J. (2011). LukiMat - Oppimisen arviointi: Matematiikan tuen tarpeen tunnistamisen välineet esikouluun. Käyttäjän opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/esiopetus/matematiikka/kayttajan-opas).

Koponen, T., Salminen, J., Aunio, P. & Polet, J. (2011). LukiMat - Oppimisen arviointi: Matematiikan tuen tarpeen tunnistamisen välineet 1. luokalle. Käyttäjän opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/1lk/matematiikka/kayttajan-opas).

Koponen, T., Salminen, J., Aunio, P. & Polet, J. (2011). LukiMat - Oppimisen arviointi: Matematiikan tuen tarpeen tunnistamisen välineet 2. luokalle. Käyttäjän opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/1lk/matematiikka/kayttajan-opas).

Lampinen, A., Ikäheimo, H. & Dräger, M. (2007). Mavalka I ja II. Helsinki, Opperi.

Polet, J. & Koponen, T. (2012). LukiMat - Oppimisen arviointi: Matematiikan tuen tarpeen tunnistamisen välineet esikouluun. Tekninen opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/esiopetus/matematiikka/tekninen-opas).

Polet, J. & Koponen, T. (2012). LukiMat - Oppimisen arviointi: Matematiikan tuen tarpeen tunnistamisen välineet 1.luokalle. Tekninen opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/1lk/matematiikka/tekninen-opas).

Polet, J. & Koponen, T. (2012). LukiMat - Oppimisen arviointi: Matematiikan tuen tarpeen tunnistamisen välineet 2. luokalle. Tekninen opas. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/tuen-tarpeen-tunnistaminen/1lk/matematiikka/tekninen-opas).

Salminen, J., & Koponen, T. (2011). LukiMat - Oppimisen arviointi: matematiikan oppimisen seurannan välineet. Käsikirja. (Saatavilla osoitteessa http://www.lukimat.fi/lukimat-oppimisen-arviointi/materiaalit/oppimisen-seuranta/matematiikka/seurannan-valineiden-kasikirja).

Salonen, P., Lepola, J., Vauras, M., Rauhanummi, T., Lehtinen, E., & Kinnunen, R. (1994). Diagnostiset testit 3: Matikka. Turun yliopisto, Oppimistutkimuksen keskus.

Räsänen, P. (2004). RMAT -  Laskutaidon testi 9- 12 -vuotiaille. Jyväskylä, Niilo Mäki Instituutti.

Räsänen, P. (2005). BANUCA- Lukukäsitteen ja laskutaidon hallinan testi. Jyväskylä, Niilo Mäki Instituutti.

Räsänen, P. & Leino, L. (2005). KTLT – Laskutaidon testi luokka-asteille 7-9. Jyväskylä, Niilo Mäki Instituutti.

Van Luit, J., Van de Rijt, B. & Aunio, P. (2006). Lukukäsitetesti. Psykologien Kustannus OY.

sivun alkuun