Sijainti: Pääsivu Lukeminen Vanhemmalle Lapsi opettelee lukemaan

Lapsi opettelee lukemaan

Koulutulokkaan lukutaito

Koulun aloittavista lapsista noin kolmasosa osaa lukea sanoja  ja osa lauseitakin. Useimmat tuntevat ainakin osan kirjaimista ja niitä vastaavat äänteet. Tavallisesti esikoulun aikana ja koulun alussa kartoitetaan, mitä lapset jo osaavat. Mikäli huomataan, että lapsen lukivalmiustaidot ovat vasta kehittymässä, voidaan lapselle antaa tukea erilaisten leikinomaisten harjoitteiden ja sekä pelien muodossa. Useimmat ensiluokkalaiset harjoittelevat koko syksyn ajan äänteiden yhdistämistä tavuiksi ja sanoiksi.

Lukutaidon edistyminen kouluiässä

Lukutaidon oppimiseen kuluva aika on yksilöllistä. Lukemisen hitaus ensimmäisellä luokalla ei vielä merkitse erityistä lukemisen vaikeutta. Ensiluokkalaiset osaavat tavallisesti keväällä  yhdistää äänteitä ja lukea sanoja. Lauseiden lukemisen taidot sen sijaan vaihtelevat suuresti. Toisen lukuvuoden loppuun mennessä lapset yleensä lukevat sanoja tarkasti ja lauseita sujuvasti.

Lukutaidon tukeminen

Kodin ja koulun välinen yhteistyö tukee lapsen oppimista. Yhteisten harjoittelutapojen käyttö koulussa ja kotona edistää oppimista. Opettajalta saa opastusta lukutehtävien kotiharjoitteluun. Lukutaidon hankkimisessa olennaista on harjoittelun säännöllisyys. Päivittäiset lyhyet harjoittelutuokiot kehittävät merkittävästi lukutaitoa.

 

Kaikki lapset hyötyvät yhteisistä lukuhetkistä ja harjoittelusta arkipäivän luku- ja kirjoitustilanteissa.

  
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,
Tähän liittyvää
Lukemisvalmiudet

Vinkkilaatikoita aikuiselle

Hyödyllisiä vihjeitä lapsen opettelun tueksi kodin arjessa.

sivun alkuun