Sijainti: Pääsivu Lukeminen Vanhemmalle Entä jos lukeminen ei ala sujua?

Entä jos lukeminen ei ala sujua?

Opettajalta apua lukemiseen

Luokanopettaja on oppimisen asiantuntija, joka neuvoo, jos lapsen lukemisen harjoittelu huolestuttaa. Luokanopettaja työskentelee yhteistyössä erityisopettajan kanssa. Oikea ja oikein ajoitettu harjoittelu alkuvaiheessa auttaa ehkäisemään lukemisen pulmia. Opettaja voi antaa lapselle lisäharjoitteita myös kotona tehtäväksi. Lukemisen kotiharjoitteluun soveltuu erinomaisesti tällä sivustolla esitelty Ekapeli.

Oppimisen arviointi ja tukeminen

Aina lapsen lukutaito ei edisty ikätason mukaisella tavalla. Lapsen oppimista arvioidaan ja tuetaan yhteistyössä huoltajien kanssa. Lapsella on oikeus saada oppimiseen tarvitsemaansa tukea mm. tukiopetusta ja erityisopetusta. Perusopetuslakiin annetuissa muutoksissa (642/2010) vahvistetaan oppilaan oikeutta suunnitelmalliseen, varhaiseen ja ennalta ehkäisevään oppimisen ja koulunkäynnin tukeen.

Mikäli on tarvetta, oppimisen taitoja arvioidaan laajemmin muun ammattihenkilöstön kanssa. Koulun ulkopuolista tukea oppimisen arviointiin on mahdollista saada paikkakunnasta riippuen esim. koulun oppilashuollosta, terveyskeskuksesta tai perheneuvolasta.

 

Lähteet

  

Opetushallitus (2010). Muutoksia perusopetuslakiin sekä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteisiin.

Samasta aiheesta
Mikä Ekapeli on?
kuuluu seuraaviin kategorioihin:
sivun alkuun