Sijainti: Pääsivu Lukeminen Tietopalvelu Lukutaito kehittyy Lukivalmiuksien kehittyminen Nopea nimeäminen

Nopea nimeäminen

Nopealla nimeämisellä tarkoitetaan taitoa palauttaa mieleen tarkasti ja nopeasti erilaisia kielellisiä nimikkeitä kuten esineiden nimiä, värejä, kirjaimia tai numeroita. Nimeämisen on havaittu nopeutuvan ja tarkentuvan iän myötä aina varhaiseen aikuisuuteen ja aikuisuuteen asti. Nimeämisen nopeuden on todettu olevan yhteydessä lukemisen sujuvuuteen. Tällaista sujuvaa sanojen mieleen palauttamista tarvitaan esimerkiksi keskustelutilanteissa tai silloin, kun halutaan nimetä tiettyjä asioita tai kuvia yksittäin tai toistuvasti (ks. nopean nimeämisen testi linkki).

Nimeämisen on ajateltu olevan monitekijäinen ja monimutkainen prosessi, joka koostuu useista toisiinsa vaikuttavista tekijöistä, kuten valikoivasta tarkkaavuudesta, havaitsemisesta, sanavaraston laajuudesta, muistista, äänteisiin ja sanan merkitykseen liittyvistä toiminnoista sekä ääntämyksestä tai näiden eri tekijöiden ajoituksesta. Nimeämisen ja lukemisen välistä yhteyttä on selitetty sen kautta, että molemmat sisältävät samoja taustatekijöitä.

Henkilöllä voi olla nimeämisessä pulmia silloin, kun hän hakee usein tuttuja sanoja, vaikka hän olisi pirteä ja keskittynyt. Ks. Nimeämisvaikeus ( linkki)

sivun alkuun