Kirjaintuntemus ja kirjain-äännevastaavuus
Kirjaimet ovat äänteiden merkkejä. Suomen kieli on erittäin säännönmukainen kieli, jossa jokaista foneemia eli äännettä vastaa aina sama grafeemi eli kirjainmerkki. Poikkeuksen muodostaa äng-äänne, jolla ei ole omaa kirjainta. Lyhyt äng-äänne merkitään nk:lla (esim. kenkä) ja pitkä äng-äänne merkitään ng:llä (esim. kengät).
Vokaalit ovat soinnillisia äänteitä. Vokaalia äännettäessä ilmavirta kulkee vapaasti suuontelossa. Konsonantit ovat enimmäkseen soinnittomia. Konsonanteissa kieli painuu hampaita, hammasvallia tai kitalakea vasten ja estää näin ilmavirran vapaan kulun. Vokaalit voivat muodostaa itsenäisesti tavun. Sen sijaan konsonantit eivät voi yksinään muodostaa tavua.
Kirjainten nimien tunteminen ennustaa hyvin alkavaa lukutaitoa. Miksi kirjaintuntemus on niin hyödyllinen alkavan lukutaidon kannalta? Ehkä siksi, että kun lapsi tuntee kirjaimia, hänellä on enemmän aikaa keskittyä äänteiden tunnistamiseen, nimeämiseen sekä sanan kokoamiseen äänteistä. Toiseksi, kirjainsymboli visualisoi ja konkretisoi äänteitä ja auttaa havaitsemaan niitä. Siten kirjaimen tunteminen ohjaa lapsen luontevasti liittämään kirjaimen sitä vastaavaan äänteeseen. On esitetty, että lapsen pitäisi tuntea kirjaimista 80 prosenttia tai enemmän, jotta lukutaito kehittyy. On kuitenkin huomattava, että lasten väliset yksilölliset erot voivat olla suuria. On myös havaittu, että kirjaintuntemus ja fonologinen tietoisuus kehittyvät vastavuoroisesti (Torppa ym., 2007).
Lapset oppivat kirjainten nimiä aikaisemmin kuin niiden äänteitä ja kirjainten nimeämisen taito ennustaa äänteiden oppimista. Kirjainten nimet sisältävät, kuten jo todettiin, äänneainesta. Näin ollen kirjaimen nimestä on usein helppo johtaa äänne, varsinkin suomen kielessä, jossa kirjain-äännevastaavuus on selkeä ja yksiselitteinen. Kirjainten ja niitä vastaavien äänteiden yhteys kehittyy jo varhain, kun lapset katselevat kuvasanakirjoja aikuisten kanssa, aikuinen nimeää kuvia ja samalla myös sanan alkukirjaimen tai alkuäänteen. Lasten kirjaintuntemuksen onkin havaittu olevan yhteydessä äidin koulutustasoon ja kotona tehtyihin kirjainharjoituksiin tai -leikkeihin (Torppa ym., 2006), mutta kirjaintuntemukseen vaikuttavat myös esiopetuksen kirjainharjoittelu ja yksilölliset geneettiset erot (Samuelsson ym., 2007).
Lasten kirjaintuntemuksessa on varsin paljon vaihtelua ennen kouluikää. Iän myötä lasten väliset erot kuitenkin pienenevät. Aron ym. (2003) mukaan koulun alkaessa noin 35 % lapsista nimesi yli 20 kirjainta ja 19 % lapsista tunsi 10 kirjainta tai vähemmän.
Suomessa on tällä hetkellä meneillään Alkuportaat-pitkittäisseuranta, jossa selvitetään lasten oppimispolkuja esiopetuksesta 4. luokalle. Siinä lasten (N = 1 827) kirjaintuntemus jakautui 1. luokan alussa seuraavasti: 1) varhaiset lukijat (25,2 %) nimesivät keskimäärin 27,2 kirjainta 2) ns. keskiryhmän lapset (66,0 %) nimesivät keskimäärin 23,7 kirjainta ja 3) lukivaikeuden riskiryhmän lapset (8,9 %) nimesivät keskimäärin 13,2 kirjainta. Riskiryhmään valittiin ne lapset, joilla kirjaintuntemus ja fonologinen tietoisuus olivat otoksen heikoimman 15 persentiilin joukossa. Käytännössä lapset nimesivät korkeintaan 16 kirjainta. (Lerkkanen, Poikkeus, Ahonen, Siekkinen, Niemi & Nurmi, 2010.)
Vaikka kirjaintuntemus ennustaa hyvin varhaista lukutaitoa, ennustavuus heikkenee siinä vaiheessa, kun lapset ovat oppineet kaikki kirjaimet ja niitä vastaavat äänteet. Suomessa se yleensä tapahtuu ensimmäisen luokan jouluun mennessä. Kirjainten nimeämisen taito erotteleekin luotettavasti heikot lukijat ja normaalilukijat toisistaan lukutaidon varhaisvaiheessa, mutta ei myöhemmin.